lauantai 7. kesäkuuta 2008

Chilit pääsivät kasvihuoneeseen

Kesäkuu toi tullessaan hellekelit ja myös yölämpötilat nousivat chilien kannalta turvalliselle tasolle. Niinpä uskalsin tuoda taimet lopultakin ulos kasvihuoneeseen.


Kuvassa keskellä pari Lemon Droppia, jotka kasvavat erinomaisen terhakkaasti. Takana Bolivian Rainbow, jonka kukkimista on aiemminkin seurattu blogissa. Oikeassa reunassa Habanero kasvaa pituutta ja on aloittamassa kukinnan ihan lähiaikoina.

Pikkukuvassa on lähikuva Cap 267 Crystalin kukasta. Kasvihuoneessa käy melkoinen kuhina, kun ötökät parveilevat chilien kukkia pölyttämässä. Tuohon Crystalin kukkaan olikin eksynyt vähän erikoisempi otus ihmettelemään kuvaajan touhuja :-) Kukinta etenee muutenkin mukavasti, taimiin tulee koko ajan uusia nuppuja ja pölyttäjiä riittää. Tässä vaiheessa satotoiveet on korkealla, etenkin kun on luvattu pitkä ja kuuma kesä.

Istutin pari taimea kokeeksi varastosta löytyneisiin altakasteluruukkuihin, jotka tuntuvat toimivan varsin hyvin myös kasvihuoneolosuhteissa. Kuumalla kelillä on tärkeää kastella taimia riittävästi. Tosin chilit menestyvät kuivemmissakin olosuhteissa ja kunnolla kärsinyt chili tuottaa erityisen tulisia marjoja.

torstai 8. toukokuuta 2008

Bolivian Rainbow kukkii nätisti

Ensimmäinen nuppu aukesi kukkaan muutama päivä sitten. Nyt kukkia on avautunut useampiakin.

Myös muissa taimissa on nuppuja. Kukinta ajoittuu oikein sopivasti kasvihuonekasvatusta silmälläpitäen. Kasvihuonekin on jo pihalla odottamassa kelien lämpiämistä :-D

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Kevään ensimmäiset nuput!

Chilintaimista erityisesti Bolivian Rainbow tuntuu viihtyvän aurinkoisella ikkunalla. Taimi on vanttera ja jakaantunut hyvin.



Se alkaa olla kooltaankin jo riittävän iso, joten taidanpa antaa sen aloittaa kukkimisen. Kun chili alkaa kukkimaan, sen kasvu hidastuu murto-osaan. Kun nuput aukeavat, kannattaa aloittaa pölyttäminen. Operaatio ei ole välttämätön useimmille chililajikkeille, mutta se lisää sadontuotantoa. Pölyttäminen on periaatteessa helppoa esim. pienen siveltimen avulla. Sivellintä liikutellaan varovasti kukan sisällä ja sama toistetaan toisten kukkien kanssa. Tämän jälkeen on hyvä palata vielä ensimmäisiin kukkiin uudelleen. Kun kukkia tulee lisää muutaman päivän kuluttua, pölytys on hyvä toistaa. Sitä kannattaa jatkaa niin kauan kun uusia kukkia tulee.

torstai 17. huhtikuuta 2008

Jauheliha-pinaattifrittata

Mietin yhtenä päivänä mitä uutta voisi tehdä paketillisesta jauhelihaa. Reseptikansiosta iski silmille frittatan ohje. Se on italiaa ja tarkoittanee kai (uunissa kypsennettävää) munakasta, jossa on paljon kaikenlaisia lisukkeita kananmunien lisäksi. Sen voi tehdä periaatteessa mistä vain mitä kaapista löytyy, usein aineksena käytetään ylijäänyttä eilistä ruokaa. Mm. pasta-aterian jämät sopivat erinomaisesti frittatan ainesosaksi.



Meiltä kaapista löytyi seuraavat ainekset:

400 g naudan jauhelihaa
tomaatteja siivuina
pakastepinaattia
sipulia silputtuna
12 kpl kananmunia
suolaa
pippuria
chiliä
öljyä
juustoraastetta

Ruskista jauheliha, lisää joukkoon sipulisilppu, chili ja pinaatti. Paista kunnes sipuli on pehmennyt. Voitele uunivuoka. Riko puolet kananmunista kulhoon (laitoin 6+6 kananmunaa pyöreän vuoan kanssa), mausta suolalla ja pippurilla ja vatkaa niin, että rakenne rikkoutuu. Kaada munat vuokaan ja ripottele ruskistettu jauheliha-sipuli-pinaatti-seos tasaisesti päälle. Laita viipaloidut tomaatit päälle. Sirottele juustoraastetta reilusti tomaattien päälle. Riko loput kananmunista kulhoon, mausta suolalla ja pippurilla, vatkaa ja kaada varovasti vuokaan tomaattien ja juuston päälle. Paista uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia kunnes pinta on kauniin ruskea ja munaseos jähmettynyt. Leikkaa viipaleiksi ja tarjoa alkupalana tai pääruokana.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Tulinen katkarappio á la Uroskokki

Olen löytänyt tämän ohjeen alunperin Menopaussin -blogista. Olen kuitenkin aikojen saatossa muutellut vähän reseptiä oman makuni mukaiseksi, joten laitan Uroskokin version jakoon tänne. Kevensin ja vähensin ranskankermaa ja lisäsin makua kalafondilla. Teetpä ruoan kumman reseptin mukaan vaan, niin se on aivan älyttömän hyvää.



1 sipuli silputtuna
1-2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1-2 chilipalkoa hienonnettuna tai chilitahnaa purkista
1-2 rkl öljyä
1 purkki paseerattua tomaattia
1 puolikkaan sitruunan mehu
1 tl sitruunapippuria
1-2 rkl Ketjap Manis soijakastiketta
1-2 rkl Sweet chili-kastiketta
1-2 tl sitruunaruohotahnaa
2 dl 5% ranskankermaa
1-2 rkl kalafondia tai kalaliemikuutio
400 g kuorittuja isoja katkarapuja
1 rkl ruokosokeria
paljon tilliä

Kuumenna öljy ja kuullota sipuli. Lisää hetken kuluttua valkosipuli ja chilit ja hauduta miedolla lämmöllä 2-3 minuuttia. Lisää tomaattimurska, sitruunapippuri sekä sitruunan mehu ja hauduta hiljaisella tulella 20-30 minuuttia. Lisää soijakastike, sweet chili-kastike, sitruunaruoho, fondi ja ranskankerma. Kuumenna kastike ja lisää lopuksi sulatetut katkaravut. Älä keitä katkarapuja, etteivät ne muutu sitkeiksi. Pyöristä maku lopuksi ripauksella sokeria. Leikkaa päälle reilusti tuoretta tilliä.

Voit säätää tulisuutta valitsemalla erilaisia chilejä, myös pisara tabasco-kastiketta sopii hyvin antamaan potkua. Mielestäni herkullisin lopputulos syntyy kuitenkin tuoreita chilipalkoja käyttämällä! Makua voi pehmentää myös lisäämällä ranskankerman määrää ja käyttämällä rasvaisempaa laatua, kuten alkuperäisessä Mean ohjeessa on käytetty.

Tarjoa esim. keitetyn jasmin-riisin kanssa.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Fusilli al Ragú

Tänään tein pitkästä aikaa Ragua. Löysin mapista ikivanhan ohjeen, jota tässä vähän yksinkertaistin. Ragullahan tarkoitetaan bolognalaista lihakastiketta, joka tarjotaan normaalisti pastan kanssa.


Useimmiten ragu sisältää jauhelihaa, sipulia, selleriä, tomaattia, porkkanaa, viiniä ja mausteita. Pastakastikkeelle löytyy taatusti vähintään yhtä monta ohjetta, kuin on kokkiakin. Jokaisella on siis oma tapansa ja "salaiset" ainesosansa, mutta yksi kuitenkin yhdistää kaikkia kunnon ragun tekijöitä; sooseja keitetään tunteja ja valmistumista odotellaan kaikessa rauhassa. Tällä kertaa minä lisäsin "salaiseksi" ainesosaksi kanelin, edellisen Bollywoodin makumatkan innoittamana. Pieni ripaus kanelia tukee loistavasti rosmariinia. Laita alkuun vaikka puoli teelusikallista ja maista.

400 g sika-nautajauhelihaa
1 sipuli silputtuna
2 porkkanaa pieninä kuutioina
1 sellerinvarsi suikaleina
2 dl lihalientä
2 rkl tomaattipyrettä
2 tl rosmariinia
0,5 - 1 tl kanelia
ripaus pippuria myllystä
0,5 - 1 tl suolaa

Ruskista jauheliha pannulla, lisää joukkoon sipuli, porkkanat ja selleri. Ruskista vielä hetki ja lisää pannulle tilkka lihalientä. Lisää tomaattipyree ja mausteet. Hauduta hiljaisella tulella kannen alla noin tunnin verran, sekoittele välillä ja lisää tarvittaessa lihalientä. Kastike paranee, mitä pidempään jaksat hauduttaa. Muista kuitenkin lisätä tarvittaessa nestettä! Kun kastike on kiehunut kasaan ja sakeutunut, se on valmista tarjottavaksi. Tarjoa pastan ja juuston kanssa ja se vie kielesi mennessään!

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Bollywoodin palapaisti - makumatka Intiaan!

Nopea arkiruoka alkoi vaihteeksi kyllästyttämään ja päätinkin lähteä taas makumatkalle, tällä kertaa Intiaan. Intialaisessa keittiössä käytetään reilusti yli 100 eri maustetta, mutta ylivoimaisesti tunnetuimpia lienevät erilaiset curry- ja garam masala seokset. Niin, curry ei ole mauste vaan maustesekoitus. Siirtomaaherrat keksivät sanan "curry" kuvaamaan yleisimpiä intiassa käytettyjä mausteita. Intialaisille curry tarkoittaa kastiketta. Garam masalasta on olemassa useita versioita miedosta tuliseen. Se tarkoittaa kirjaimellisesti kuumia mausteita, joiden tarkoitus on lämmittää kehoa ja mieltä. Sen perusraaka-aineena käytetään kardemummaa, neilikkaa ja kanelia. Lisäksi siihen voidaan lisätä esimerkiksi pippureita, kuminaa, korianteria ja juustokuminaa.

Bollywoodin palapaisti
Päätin sekoittaa Bollywoodin palapaistiin oman yksinkertaisen garam masala -mausteseoksen. Sen tilalla voi käyttää hyvin myös kaupasta saatavaa valmista intialaista maustesekoitusta. Käytin jeeran (eli juustokuminan) asemesta tavallisia kuminan siemeniä, kun jeeran saatavuus on lähikaupassa heikohkoa :-(

Garam masala:
2 tl jauhettua korianteria
1 tl mustapippuria
1 tl kardemummaa
1 tl kuminan siemeniä tai juustokuminaa
3 mausteneilikkaa hienonnettuna
0,5 kanelitankoa murskattuna

700-800 g naudanpaistia suikaloituna
maapähkinäöljyä ruskistamiseen
1 chilipalko hienonnettuna
1 sipuli lohkottuna
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk kookosmaitoa
2 murskattua valkosipulinkynttä
2 tl inkivääritahnaa (esim. Rajah)
2 tl sitruunaruohotahnaa
3-4 rkl kalakastiketta
2 rkl ruokosokeria
3 rkl Ketjap Manis -soijakastiketta
tarvittaessa ripaus suolaa

Suikaloi liha. Kuumenna hieman öljyä pannulla, ruskista liha kahdessa kolmessa erässä. Murskaa ja sekoita mausteet huhmareessa. Kuumenna noin 2 rkl öljyä kasarissa, lisää garam masala ja hauduta mausteita noin 3 minuuttia. Lisää sipulilohkot ja hauduta niitäkin hetki öljy-mauste seoksessa. Älä anna mausteiden palaa! Lisää lihat, valkosipuli ja kookosmaito. Keitä kookosmaitoa kasaan muutama minuutti ja lisää tomaattimurska, loput mausteet ja kalakastike. Kuumenna kiehuvaksi. Vähennä lämpöä ja hauduta välillä sekoittaen, kunnes liha on mureaa (noin tunti). Tarkista maku. Lisää tarvittaessa soijakastiketta tai ripaus suolaa. Tarjoa esim. keitetyn riisin kanssa.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Makaroonilaatikkoa mukuloille

Makaronilaatikko on yksi mukuloiden suosikkiruoka. Ja kyllä se kieltämättä maistuu myös Uroskokille. Makaronilaatikkoon saa vaihtelua erilaisilla mausteilla. Tässä yksi versio, joka on saanut Uroskokin katraalta hyväksynnän.

Makaronilaatikko
400 g vähärasvaista sika- nautajauhelihaa
1 pss makaroneja
1 tl suolaa keitinveteen
1 sipuli hienoksi silputtuna
2 lihaliemikuutiota
2 tl paprikajauhetta
3/4 tl curryjauhetta
ripaus valkopippuria myllystä
7 dl maitoa
3 kanamunaa
1/2 tl suolaa
korppujauhoja

Keitä makaronit kypsiksi (n. 8-10 min) runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Ruskista jauheliha ja sipulisilppu pannulla, kun makaroonit kiehuvat. Kun jauheliha on ruskistunut, käännä liedeltä virta pois. Murenna pannulle lihaliemikuutiot ja lisää paprikajauhe, curry sekä valkopippuri. Sekoita mausteet hyvin ja ruskista varovasti jälkilämmöllä. Jos lihaliemikuutio palaa pannuun, voit lisätä sekaan 1/2 dl vettä. Kaada keitinvesi pois makaroneista ja kaada ne jauhelihan sekaan pannulle. Sekoita hyvin, että makaronitkin saavat väriä pintaan. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Kaada suolalla maustettu munamaito päälle ja ripottele pintaan reilusti korppujauhoja. Paista 175-200 asteisessa uunissa noin tunti.

Chilit saivat isommat ruukut

Vaihdoimme chilien taimet oikeisiin ruukkuihin eilen. Vaihto olisi pitänyt tehdä jo viikkoja sitten, taimet alkoivat jo kärsiä ahtaista purkeista.


Juuristot olivat kehittyneet erittäin
hyvin kaikilla taimilla. Ruukunvaihdon yhteydessä juuripaakut voi varovasti avata ja leikata juurista pieni pätkä pois. Juuristo kasvaa nopeammin kun sen siirtää isompaan ruukkuun. Tein pesufatiin multacoctailin, johon sekoitin noin puolet kukkamultaa, neljänneksen turvepitoista istutusmultaa ja loput kevytsoramurskaa.

Ruukun pohjalle on hyvä laittaa kevytsoraa pohjalle, ruukuista tulee kevyempiä ja lisäksi se estää juurilahon syntymistä. Lisäksi seuraava ruukunvaihto on huomattavasti helpompi tehdä, kun juuret saa avattua kevytsorasta tavallista multaa helpommin. Taimien kasvu pysähtyy muutamaksi päiväksi ruukunvaihdon jälkeen, sillä uusien juurien tekeminen kestää muutaman päivän.

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Ajokausi alkoi

Lämpötila nousi tänään jo kymmenen asteen paremmalle puolelle ja ensimmäiset motoristit ilmestyivät liikenteeseen. Täytyy myöntää, että myös Uroskokilla alkoi kaasukäsi kihelmöimään siihen malliin että Vanha Uskollinen tulee varmaan viimeistään viikonloppuna haettua talvisäilytyksestä.


Kevään aikana pitäisi tehdä pyörään iso huolto, sisältäen venttiilien säädön ja em. kaasareiden synkkayksen. Tilasin suoraan Englannista uuden mittarin kaasuttimien synkkaamiseen. Olen tehnyt itse pyörään kaikki huoltotoimet, kun alan liikkeiden työnlaatu ei oikein ole vakuuttanut. Uusin viime kesänä ketjut ja rattaat sekä vaihdoin etuhaarukan öljyt. Pyörä on toiminut tosi luotettavasti, viime kesänä kävin kääntymässä mm. Tromssassa Pohjois-Norjassa. Kilometrejä kertyi kaikkiaan noin 3200.

Viime sunnuntaina kävimme ostamassa Juniorille oman ajopuvun. Vielä pitäisi hankkia oma kypärä, hanskat ja vedenpitävät kengät. Uroskokin vaimolla on myös kaksipyöräinen ajokki, joten tänä kesänä pääsemme isommalla porukalla baanalle.

Ja ettei unohdu... grillauskausi on meillä alkanut perinteisesti viimeistään huhtikuun puolessa välissä :-)

lauantai 29. maaliskuuta 2008

Chilit voivat paksusti

Chileistä on moni ollut huolissaan, kun en ole ehtinyt niistäkään antaa mitään väliaikatietoa. Voin ilokseni kertoa, että kaikki taimet ovat hengissä! Lisäsimme jossain vaiheessa taimille multaa ja otimme pöytätuulettimen käyttöön.

Ilman tuuletinta chilit kasvattavat hontelon varren, joka ei kanna satoa. Se on ihme juttu, mutta kun antaa tuulettimen hyrrätä muutaman päivän niin taimet tanakoituvat silminnähtävästi. Maitopurkit alkavat käydä vähän ahtaiksi ja chilit olisi pitänyt oikeastaan siirtää kunnon ruukkuihin jo aika päivää sitten, mutta nuo työkiireet...

Chilit ovat kasvaneet kuvassa näkyvän loisteputkivalon alla. Suunnitelmissa on ollut hankkia kunnon natruimvalaisin "natikka", mutta sille ei ole vielä kunnon sijoituspaikkaa rakennettu. Kun saamme remontin etenemään, toivottavasti myös chilit pääsevät natikan lämpöön. Tässä vielä pari lähikuvaa taimista. Vasemmalla on Bolivian Rainbow ja oikealla Lemon Drop.

Pääsiäinen tuli ja meni

Huoh. Kokattu on mutta bloggaamiseen ei ole aika millään tahtonut riittää. Työkiireet ovat pitäneet huolta siitä, että Uroskokki ei ole juurikaan ehtinyt kokeilemaan mitään uutta. Syöty on hyvin, mutta reseptipuolella on pelattu varman päälle ja tarjolla on ollut hyväksi havaittuja klassikoita.

Pääsiäisenäkin pelattiin varman päälle ja söimme aiemmin testaamiamme Lidlin lampaanpihvejä. Tein tällä kertaa hiukan toisenlaisen muunnelman.


Lidlin lampaanpihvit á la Uroskokki
(5 annosta)

2 pkt pakastettuja lampaanpihvejä
1/2 prk fetajuustoa (myös kevyt käy hyvin)
1/2 prk aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
1 rkl provencen mausteyrttejä

Sulata pihvit ja ota sulaneet pihvit huoneenlämpöön noin tuntia ennen paistamista. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja fetajuusto. Sekoita ne keskenään kulhossa ja lisää yrttimauste. Paista pihvejä n. 3-4 minuuttia pannulla molemmilta puolilta. Lado pihvit vuokaan ja kuorruta ne tomaatti-juustomössöllä. Kuorruta uunissa 225 asteessa noin 8 minuuttia. Kuvassa koristelin pihvit vielä paistetuilla bataattisydämillä.

Lisäkkeeksi teimme tällä kertaa imellettyä perunalaatikkoa. Myös tavallinen muusi sopii hyvin ja vuohenjuustokastike tekee ruoasta suorastaan taivaallista.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Lammasta & vuohenjuustokastiketta

Testasimme naistenpäivän kunniaksi lampaanpihvejä Lidlin pakastealtaasta. Pihvit on valmiiksi marinoituja ja tehty Uusi-Seelantilaisesta lampaanlihasta. Pihvit kehoitetaan paistamaan kuumalla pannulla kypsiksi ilman rasvaa. Pihvien seuraksi tein vuohenjuustokastikkeen ja paistettuja bataatteja sekä lisäkkeeksi yrttimaustettua muusia.

Vuohenjuustokastike
150 g pehmeää vuohenjuustoa
1,5 dl Flora 7% kevyt ruoka tai kermaa
0,75 dl valkoviiniä
tilkka vasikanlihafondia
ripaus ruokosokeria
1/2 tl suolaa
pippuria myllystä

Kuumenna Flora ja viini kattilassa. Lisää juusto nokareina ja anna sulaa hauduttaen miedolla lämmöllä. Lisää fondi ja sokeri, mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

Yrttimuusi
8 isoa muusiperunaa
nokare voita
1 tl suolaa
maitoa
provencen mausteyrttejä

Kuori perunat ja keitä kypsäksi. Survo perunat ja lisää maitoa kunnes muusi on sopivan notkeaa. Mausta suolalla ja yrteillä. Lisää lopuksi nokare voita se sekoita muusi hyvin.

Bataattisydämet
1 bataatti
paistamiseen voita
ripaus yrttisuolaa (esim. Herbamare)

Viipaloi bataatti noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Leikkaa viipaleet sydämenmuotoisiksi piparkakkumuotilla. Paista voissa keskilämmöllä noin 5 minuuttia.














Hyvää naistenpäivää toivottaa Uroskokki!

sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Suklaata ja chiliä

Makean tumman suklaan ja tulisen chilin liitossa yksi plus yksi on ehdottomasti enemmän kuin kaksi. Maut ovat toistensa vastakohtia, mutta sointuvat yhteen muodostaen uskomattoman herkullisen makuyhdistelmän. Tämän on keksinyt myös Fazer, joka on tuonut oman chilisuklaansa markkinoille. Suklaa sopii hyviin myös perinteisten chiliruokien maustamiseen. Teimme tänään oman versiomme suklaisesta Chili Con Carnesta. Resepti on alunperin HS ruokaliitteesta, mutta myös Ketturouva on tehnyt siitä oman versionsa. Tässä Uroskokin versio Chili Con Chocolatesta.

800 g naudanpaistia suikaleina
1 sipuli silputtuna
2-3 valkosipulin kynsi silputtuna
öljyä
2 tlk tomaattimurskaa (tavallista tai chilillä maustettua)
3 tl paprikajauhetta
3-4 rkl häränliemifondia
2 tuoretta punaista chiliä (tulisuus 9)
1 laakerinlehti
150 g tummaa suklaata
1 tlk kidneypapuja
2-3 tl ruokosokeria
mustapippuria myllystä
(suolaa, jos maistuu vetiseltä)

Ruskista lihat pienissä erissä paistinpannulla ja kuullota sipuli öljyssä. Lisää tomaattimurska, hienonnettu chili, valkosipuli, paprikajauhe, fondi ja laakerinlehti ja hauduta liha kypsäksi miedolla lämmöllä kannen alla. Lisää lopuksi pavut ja suklaata maun mukaan. Kuumenna, kunnes suklaa on sulanut. Mausta lopuksi mustapippurilla, ruokosokerilla ja tarvittaessa suolalla. Tarjoa riisiin kera.

torstai 28. helmikuuta 2008

Uunikalaa monella tapaa

Jokainen ruoanlaitosta vähänkin kiinnostunut lienee laittanut ainakin kerran uunilohta. Jos et, niin nyt on ainakin korkea aika kokeilla. Uunilohesta saa maistuvaa monella tavalla ja eri reseptejä on helppo varioida. Lohen maustamiseen sopii hyvin mm. merisuola, pippuri, sitruunapippuri, lime- tai sitruunanmehu, piparjuuri, sipuli, valkosipuli, kerma, ranskankerma, juustot jne. Kala on hyvä maustaa ainakin pari tuntia ennen paistamista. Lohi lienee helpointa paistaa fileenä, josta on poistettu kylkiruodot filetillä. Lisäksi selkäruodot on hyvä nyppiä pois ruotopinseteillä.

Lohifile perunapedillä

1 kirjolohifile
500 g peruna/sipulisekoitusta pakasteena
2,5 dl kevytkermaa
suolaa
pippuria
sitruunapippuria

Mausta lohifile suolalla ja sitruunapippurilla. Huomaa, että sitruunapippurissakin on suolaa, älä lisää liikaa suolaa! Esikypsennä peruna/sipulisekoitusta mikrossa noin 10-15 minuuttia. Kaada esikypsennetyt peruna/sipulisuikaleet vuokaan ja mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla, sekoita ja kaada päälle kevytkerma. Laita päälle lohifile nahka ylöspäin. Laita uuniin 200 asteeseen noin 15-20 minuutiksi. Rullaa kalan nahka haarukalla pois ja ripottele pintaan hiukan sitruunapippuria. Laita ruoka vielä uuniin noin 10 minuutiksi, kunnes kala ja perunat ovat kypsiä.

keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Juniorin kauralastut

Hiihtolomalla on kivaa, kun voidaan kokata ja leipoa muksujen kanssa yhdessä. Juniori halusi leipoa tänään kauralastuja ja tulos suorastaan sulaa suussa.

Uroskokin juniorin suussa sulavat kauralastut

100 g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 dl kaurahiutaleita

Vaahdota yleiskoneessa voi ja sokeri. Lisää sekaan muna ja vatkaa seosta muutama minuutti, niin että myös muna vaahdottuu. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe kaurahiutaleisiin ja sekoita koko hoito taikinaan. Tee taikinasta 2-3 cm kakkareita uuninpelille ja paista 200 asteessa noin 5 minuuttia. Jätä pellille kakkareiden väliin reilusti tilaa, sillä uunissa ne leviävät jopa 10 cm levyisiksi lastuiksi.

maanantai 25. helmikuuta 2008

Lohipasta Aurajuustokastikkeessa

Uroskokin katraalla alkoi tänään hiihtoloma! Tosin hiihtämään ei pääse, kun maassa ei juurikaan ole lunta. Päätimme suosiolla jatkaa taannoin aloittamaamme remonttia, joten remonttiruokasarja saa tässä jatkoa.

Ainekset
500 g Tagliatelle pastaa
1-2 rkl Oliiviöljyä
1 Sipuli
2-3 kynttä Valkosipulia
2 dl Vettä
1 pkt Aurajuustoa
Mustapippuria myllystä
1 Lohifile
Suolaa
Sitruunapippuria

Mausta lohifile noin paria tuntia aikaisemmin suolalla ja sitruunapippurilla. Paista kala uunissa noin 200 asteessa 30 minuuttia. Valmista kastike sillä aikaa, kun kala kypsyy uunissa. Silppua sipuli hienoksi ja kuullota se kasarissa tilkassa oliiviöljyä. Lisää hienonnettu valkosipuli ja vesi. Kun vesi alkaa kiehumaan, lisää Aurajuusto ja hämmennä kunnes juusto on sulanut. Mausta rouhitulla pippurilla ja ripauksella suolaa. Keitä pasta runsaassa vedessä paketin ohjeen mukaan. Huuhtele pasta kuumalla vedellä ja lisää sekaan tilkka oliiviöljyä. Sekoita pasta ja kaada aurajuustokastike pastan päälle. Jaa pasta lautasille ja laita annoksien päälle pari lohisiivua. Tarjoa lisäkkeenä salattia.

maanantai 18. helmikuuta 2008

Pullakahveen paikka!

Ajattelin juhlistaa tänään 1000 kävijän ylittymistä ihan pullakahveella. Uroskokin vaimo leipoi viikonloppuna mansikka-vaniljapullia, mitkä vievät ihan kielen mennessään.

Uroskokin oivalluksia on parhaana päivänä käynyt lukemassa lähes 90 eri kävijää. Keskimäärin sivustolla vierailee päivittäin noin 30 eri kävijää, mistä tietysti suuri kiitos teille kaikille!

lauantai 16. helmikuuta 2008

Broileria mangokastikkeessa

Löysin jääkaapista purkinpohjan kebab-kastikkeessa käyttämääni turkkilaista jogurttia. Kaapista löytyi lisäksi hunajamarinoitua broiskua, säilyketölkillinen mangopaloja ja vielä purkinloppu punaista currytahnaa. Näistä syntyy herkullinen soosi wokkipannussa. Soosia varten tarvitaan suunnilleen tämmöiset ainekset:

1 rkl maapähkinäöljyä
1 sipuli kuutioituna
3 rkl currytahnaa tai (3 tl currymaustetta)
3 valkosipulin kynttä
400 g hunajamarinoituja broilerin suikaleita
1 pieni tölkki mangopaloja pieneksi hienonnettuna
1-2 tl makeaa chilikastiketta
2 rkl kanaliemi fondia
n 2 dl turkilaista jogurttia
tilkka vettä tarvittaessa

lisäkkeeksi pitkäjyväistä riisiä

Kuumenna öljy wokissa ja kuullota sipuli. Lisää currytahna ja broilerit. Paista broilerit kauniin ruskeiksi, lisää valkosipuli ja pieneksi paloitellut mangot. Lisää kanafondi ja tarvittaessa tilkka vettä. Keitä hetki kokoon ja lisää jugurtti. Kuumenna ja tarjoa riisin kanssa.

Jogurtti sopii hyvin wok-ruokiin kookosmaidon asemesta ja toimii mielestäni erityisen hyvin tulisen curryn kanssa. Turkkilainen jogurtti sopii ruoanlaittoon, sillä se kestää myös keittämistä. Tavallinen maustamaton jogurtti saattaa juoksettua pannulla ja ruoasta ei tule esteettisesti parasta mahdollista.

torstai 14. helmikuuta 2008

Broileria persikkapedillä

Remontti etenee ja ensimmäinen huone alkaa olla viimeistelyä vaille valmis. Broilerista saa nopeaa remonttiruokaa, joka maistuu myös talkooväelle hyvällä ruokahalulla. Tämä on todella helppoa ja nopea valmistaa ja syötävää riittää suurempaakin nälkään. Uroskokin ruokakunta suosittelee lämpimästi!

4 broilerin maustamatonta koipireisipalaa
1 rkl öljyä
1 tl paprikaa
1 tl suolaa
1 tl rosmariinia
1,5-2 dl pitkäjyväistä riisiä
5 dl kanalientä (kuutiosta tai fondista)
1 purkki persikanpuolikkaita
persiljaa

Sekoita mausteet öljyyn ja marinoi broilerit esim. suljetussa muovipussissa. Lopputuloksesta tulee maukkaampi, kun annat broilereiden maustua yön yli. Voit käyttää myös valmiiksi maustettuja koipia mikäli et jaksa läträtä marinaadin kanssa. Voit hieroa rosmariinia ja paprikaa myös valmiiksi maustettujen koipien pintaan, niin lopputulos saattaa olla maukkaampi.

Kuutioi tai siivuta persikat uunivuoan pohjalle ja hienonna päälle persiljaa. Levitä päälle riisi ja nosta päälle broilerinpalat. Lisää kanaliemi ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin 1 tunti tai kunnes broilerit ovat ruskistuneet ja kypsyneet mehukkaiksi.

maanantai 11. helmikuuta 2008

Remonttiruokaa

Uroskokin aika on mennyt viime päivinä remonttihommien parissa. Olemme maalanneet ja tapetoineet Uroskokin tyttärelle uutta huonetta. Remonttihommien ohessa on toki kokattu, mutta bloggaaminen on valitettavasti jäänyt vähemmälle. Remonttiprojekti vie ottaa oman aikansa ja kokkaamisen painopiste siirtyy väkisin nopean arkiruoan puolelle. Wokkipannulla syntyy remontinkin keskellä maukasta suuhun pantavaa nopeasti.

Porsasta kookokastikkeessa

400 ml (1 tlk) kookosmaitoa
2-3 rkl punaista currytahnaa
300 g porsaan filettä suikaleina
1 pussi Thai-wokkivihanneksia pakasteena
2 rkl kalakastiketta
2 rkl ruokosokeria

Lisäkkeeksi pitkäjyväistä riisiä.

Laita riisi kiehumaan paketin ohjeiden mukaisesti. Sekoita kookosmaito ja kaada purkista puolet pannulle. Lisää currytahna ja keitä soosia kasaan hetken aikaa. Lisää porsaansuikaleet ja hauduta kannen alla kypsäksi. Lisää loput kookosmaidosta, vihannekset, sokeri ja kalakastike. Kiehauta vielä 5-7 minuuttia, niin että vihannekset ovat sopivan rapsakoita.

maanantai 4. helmikuuta 2008

Chilit kasvavat

Chilintaimet ovat saaneet viikossa mukavasti mittaa lisää. Lisäksi osa siemenistä on itänyt vasta nyt. Eri lajien itämisaika vaihtelee ja siemenien kanssa kannattaa olla kärsivällinen.

Chilit kasvavat yhä kylpyhuoneen lämpimällä lattialla loisteputken valossa. Valo on päällä noin 12 h vuorokaudessa ja sijoitettu muutaman sentin päähän taimista. Pikkuchilit tuntuvat viihtyvän hyvin näissä olosuhteissa. On tärkeää huolehtia riittävästä kosteudesta. Suihkuttelen taimia aamuin illoin sumupullolla. Seuraavaksi olisi tarkoitus erotella taimet omiin ruukkuihinsa, kun mittaa tulee vielä hiukan lisää. Jos ne pääsevät kasvamaan liikaa, juurten sotkeutuminen tekee operaatiosta hankalamman.

sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Laskiaisrokka

Meillä on perinteenä keittää joulukinkun potkasta hernesoppa laskiaissunnuntaiksi. Pakastin potkan heti, kun kinkku oli saatu kypsänä uunista ulos. Näin se säilyy mehevämpänä rokkaa varten kun sitä ei kuivata kinkkulautasella joulunpyhien yli. Hernerokan resepti lienee kaikille tuttu, mutta laitan sen vielä muistinvirkistykseksi tähän.

500 g kuivattuja herneitä
2 l vettä
1 kypsä joulukinkun potka
1 hienoksi silputtu sipuli
suolaa
meiramia

Puhdista herneistä roskat ja liota niitä noin vuorokausi vedessä. Toiset keittävät sopan suoraan liotusveteen, mutta minulla on tapana vaihtaa vesi. Lisää kiehuvaan veteen silputtu sipuli, ruokalusikallinen suolaa ja jäinen potka pakkasesta. Keitä noin puoli tuntia ja nosta potka reikäkauhalla lautaselle jäähtymään. Voit jättää potkan luut soppaan makua antamaan. Jatka herneiden keittämistä miedolla lämmöllä kannen alla vielä pari tuntia. Jos soppa sakenee liikaa, lisää tilkka vettä. Lisää pilkotut potkan lihat soppaan ja mausta meiramilla.

perjantai 1. helmikuuta 2008

Parempi Bolognese

Bolognese-kastike tulee tehtyä yleensä liian kovalla kiireellä, kun katras huutaa ruokaa raskaan työpäivän jälkeen. Hyvä kun jauhelihan ja tomaatin sekaan ehtii sipulin silppuamaan kun kattilaa jo viedään liedeltä. Kastikkeesta tulee maukkaampaa jos se saa rauhassa hautua hellalla. Vielä kun kaastikkeeseen lisää hiukan porkkanaa, palsternakkaa ja selleriä, arkisesta tomaattikastikkeesta kehkeytyy juhla-ateria arjen keskelle. Juurekset kannattaa pilkkoa pieneksi tai raastaa. Myös valmiit pakasteena saatavat kasvissuikaleet sopivat hyvin kastikkeeseen makua antamaan.


2 rkl oliiviöljyä
400 g vähärasvaista naudan jauhelihaa
1 pieni sipuli
3-5 valkosipulin kynttä maun mukaan
1 tölkki tomaattimurskaa
250 g pussi kasvissuikaleita (peruna, porkkana, palsternakka, purjo, selleri, sipuli)
2 lihaliemikuutiota
1 laakerinlehti
2 rkl pizzamaustetta
mustapippuria
vettä

Ruskista jauheliha kevyesti kasarissa. Lisää sipuli ja valkosipuli ja kuullota hetki, älä kuitenkaan ruskista. Lisää tomaattimurska, kasvissuikaleet, mausteet ja lihaliemikuutiot sekä vettä niin, että liha ja kasvissuikaleet peittyvät. Anna hautua mielellään vähintään puoli tuntia, maku paranee mitä pidempään jaksat soosia haudutella. Kypsennysaikaa voit lyhentää esikypsyttämällä kasviksia mikrossa. Tarkista ennen tarjoamista maku, lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa. Tarjoa tuoreen vastakeitetyn pastan ja raastetun parmesaanin kanssa. Bon appetit!

keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Uroskokin Tyttären Rättänä

Rättänä eli mustikkakukko on tyypillistä Itä-Suomalaista ruokaa. Uroskokin on tässä yhteydessä pakko tunnustaa savolaiset sukujuurensa. Viisaammat ovat todenneet, että savolaisuus ei onneksi ole pahe, vaikkakin suuri häpeä :-)


Kuoritaikina
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
2 2 1/2 dl ruisjauhoja
1/2 tl leivinajauhetta

Täyte
2-3 dl mustikoita
1/2 dl sokeria
1/2 rkl perunajauhoja (1 rkl jos käytät pakastemustikoita)

Voitele vuoka. Sekoita huoneenlämpöinen rasva ja sokeri keskenään. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Osan jauhoista voi jättää taikinan taputtelua varten. Taputtele 3/4 taikinasta vuoan pohjalle ja sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada vuokaan taikinan päälle. Taputtele loppu taikina pöydällä jauhojen avulla joko yhtenäiseksi levyksi tai pienemmiksi kakkaroiksi. Asettele levy tai kakkarat täytteen päälle. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Kyytipojaksi sopii jäätelö, kermavaahto tai vaniljakastike.

maanantai 28. tammikuuta 2008

Uroskokin Äijäpata

Häränfile liha ja punaviini lienevät yleisimpiä äijäruoan perusraaka-aineita. Näillä Uroskokkikin on aloittanut oman kokkailunsa joskus aikojen alussa. Äijäpadasta onkin tullut yksi Uroskokin bravuurinumeroista, jonka kypsymistä katras odottaa vesi kielellä. Lisäksi uunista tulee aivan huumaavan hyvä tuoksu, joka saa naapuritkin ylistämään uroskokin kokkaustaitoja.

1 kg häränpaistia
2 porkkanaa
2 sipulia
3 dl lihalientä
2 pulloa punaviiniä
2 rkl voita ruskistukseen
2 rkl öljyä ruskistukseen
mustapippuria myllystä
suolaa

Maustekimppu sideharsoon käärittynä
1 murskattu laakerinlehti
1/2 tl timjamia
5 maustepippuria
1/2 dl kuivattua persiljaa

Soosi
1 prk herkkusieniviipaleita
1 pieni sipuli
1-2 rkl voita
kuohukermaa
mustapippuria
suolaa
10 anjovisfilettä murskattuna
2 rkl kapriksen marjoja
2 valkosipulin kynttä

Äijäruoan teko aloitetaan avaamalla viinipullo. Tarkista ehdottomasti, että viini on hyvää. Pilko häränpaisti n. 3x3 cm paloiksi. Kuumenna valurautapannu kuumaksi. Lisää 1 rkl voita ja 1 rkl öljyä pannulle. Ruskista lihat kahdessa erässä kuumalla pannulla, niin että lihassyyt sulkeutuvat ja liha säilyy mehevänä. Ruskista porkkanat ja sipuli kevyesti. Kaada pannulle 3 dl vettä ja huuhtele pannu. Lisää pannulle naudanlihafonfia tai lihaliemikuutio. Laita lihat, porkkanat ja sipulit uuninkestävään pataan kerroksittain. Laita maustekimppu lihojen alle. Lisää pari teelusikallista suolaa ja myllystä mustapippuria. Kaada lihaliemi pannusta pataan lihojen päälle. Tarkista, että viini on vielä hyvää. Kaada 3 dl viiniä pataan lihojen päälle. Juo viinipullo tyhjäksi, ettei jäljelle jäänyt tilkka mene huonoksi. Hauduta uunissa kansi päällä 160 asteessa noin 3 tuntia. Poista maustekimppu, kun pata on kypsää. Jos nälkä on kova, niin pata on jo tässä vaiheessa syötävän hyvää.

Padasta tulee kuitenkin juhlavampi, jos siihen jaksaa keittää vielä soosin päälle. Kaada padasta liemi kattilaan siivilän läpi. Keitä lientä kasaan reilulla lämmöllä n. 15 minuuttia ja kuori rasva pinnalta pois. Ruskista tällä aikaa herkkusienet ja pieni silputtu sipuli voissa. Kun liemi on sopivasti kiehunut kasaan, lisää maun mukaan (=reilusti) kermaa sekä sipulit ja sienet. Hienonna anjovisfileet ja kaprikset ja lisää mössö liemeen. Tarkista suola ja pippuri ja lisää tarvittaessa. Kiehauta ja kaada soosi takaisin pataan lihojen päälle. Kypsennä pataa vielä uunissa 160 asteessa noin puoli tuntia ja kärsivällisyytesi palkitaan. Avaa toinen pullo viiniä ja tarjoa pata vaikka keitettyjen perunoiden kanssa.

lauantai 26. tammikuuta 2008

Chilien idätystä

Nyt on oikea aika idättää siemenet, mikäli aikoo kasvattaa chilejä ulkona. Näin taimet ehtivät kasvaa riittävän vahvoiksi juuri suomen kesän parasta aikaa varten ja tuottavat varmimmin hyvän sadon.

Itse kylvin siemenet multaan noin viikko sitten ja tänään ilmestyivät ensimmäiset sirkkalehdet taimiin. Yleensä siemenet itävät noin viikon kuluessa, kun olosuhteet on kunnossa. Joillakin lajikkeilla saattaa itämiseen kulua huomattavasti pitempikin aika, jopa vuosi.

Chilinkasvatus on periaatteessa varsin yksinkertaista. Valitaan sopiva kasvatusalusta, huolehditaan riittävästä kosteudesta, lämmöstä ja ilmanvaihdosta. Chilejä voi idättää kaupassa myytävissä valmiissa idätyslaatikoissa, jogurttipurkeissa, leikatuissa maitotölkeissä tai oikeastaan missä tahansa kun vain olosuhteet saadaan pidettyä otollisena. Kylvömullan tulee olla hiekkaista ja vähäravinteista, myös turvepitoinen taimimulta toimii hyvin. Ihanteellinen idätyslämpötila on noin 27-30 astetta. Itse säädin kylpyhuoneen lattialämmitystä vähän kovemmalle ja säilytin idätyslaatikkoa muovipussissa lattialla. Muovipussi ei saa olla liian tiivis, muuten chileihin saattaa tulla hometta.

Netistä löytyy erinomaisia ohjeita chilikasvatukseen. Yksi parhaita suomenkielisiä sivustoja on Infernon chilisivut. Toinen suositeltava saitti on Jukka Kilpisen Fatalii. Fataliin sivuilta on myös mahdollista tilata siemeniä kohtuuhintaan. Tarjolla on hyvä valikoima erilaisia siemeniä ja ainakin Uroskokin kokemusten perusteella laadukasta tavaraa.

torstai 24. tammikuuta 2008

Lohisoppa

Lähikaupassa oli kotimainen kirjolohi tarjouksessa reilulla kolmella eurolla kilo. Pitihän sieltä käydä pyytämässä parikiloinen kala. Eikun kala fileiksi ja lopuista jätöksistä kalasoppa tulille. Toisen fileen graavasin ja toisesta kokeilin uunilohta Rosmariinin reseptin mukaan. Hyvää oli, suosittelen.


Lohisoppa Uroskokin perinteisen reseptin mukaan

1 lohen fileerausjätteet
1/2-3/4 l vettä, niin että kalat peittyy kattilassa
2 tl suolaa
6 maustepippuria
1 purjosipuli pieninä paloina tai suikaleina
1 l kuorittuja perunoita pieninä paloina
2,5 dl maitoa
tarvittaessa 1-2 rkl kalafondia
tilliä

Laita kalapalat kattilaan ja kaada vesi, niin että kalanpalat peittyvät. Lisää suola ja maustepippurit. Keitä n. 15 minuuttia, kunnes ruodot irtoavat kaloista helposti. Siivilöi liemi ja erottele kalat lautaselle. Perkaa ruodot kaloista. Kaada siivilöity liemi takaisin kattilaan ja lisää perunat. Keitä n. 10 min ja lisää purjosuikaleet kattilaan. Keitä 5 min ja lisää maito ja peratut kalanpalat. Kuumenna ja tarkista maku. Tarvittaessa lisää hiukan kalafondia makua vahventamaan ja silppua tilliä pinnalle. Tarjoa vaikka tuoreen ruisleivän kanssa.

tiistai 22. tammikuuta 2008

Kunnon veitsi on keittiön kingi

Millainen on sitten kunnon keittiöveitsi? Tähän on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta. Veitsen valintaan vaikuttaa käyttäjän henkilökohtaiset mieltymykset sekä tietenkin käyttötarkoitus. Tärkein asia lienee, että veitsi on terävä. Tylsällä veitsellä on ikävä leikata ja lisäksi sen kanssa sattuu vahinkoja paljon todennäköisemmin kun terävällä veitsellä. Markettien halpisveitsiä ei usein saa teroittamallakaan teräväksi, puhumattakaan että ne pysyisivät käytössä terässä.

Hyvän veitsen terä on tehty laadukkaasta materiaalista, se on helppo teroittaa ja säilyttää terävyyden kovassakin käytössä. Teriä on periaatteessa kahdenlaisia, taottuja tai meistettyjä. Taottu veitsi on yleensä tehty yhdestä metallipalasesta joka on sitten taottu muotoonsa. Meistetyt veitset on leikattu valmiista teräslevystä suoraan muotoonsa. Taotut veitset ovat pääsääntöisesti kalliimpia. Joskus kaupoissa on tarjolla halpoja taotun näköisiä veitsiä. Valitettavasti yleensä hinta ja laatu korreloivat ja halvat "taotut" veitset ovat tehty huonolaatuisesta metallista joka ei pysy terässä.

Toinen asia on veitsen käyttöominaisuudet ja ergonomia. Hyvän veitsen kahva on sopivan kokoinen ja istuu hyvin käteen. Kahvan materiaali on hygieenistä ja miellyttävää kädessä. Hyvin tasapainoitettu veitsi on mukava käyttää eikä rasita kättä pitkään työskenneltäessä. Kotikeittiöön ei kannata hankkia liian pitkäteräistä veistä, iso veitsi on kömpelö käyttää. Terän tulisi olla myös riittävän leveä, jotta rystyset eivät ota leikattaessa alustaan kiinni.

Kotikeittiön perustyökalu on kokkiveitsi, jonka terän pituus on noin 20 cm ja leveys 5-6 cm kahvan juuresta. Kokkiveitsen terä on kaareva, ja sillä on hyvä leikata tai siivuttaa normaalilla leikkaavalla liikkeellä aineksia, mutta myös hienontaa esim. yrttejä tai sipulia keinuvalla liikkeellä leikkuulautaa vasten. Kokkiveitset on pääsääntöisesti tarkoitettu normaalien ruoka-aineiden (vihannekset, liha) leikkaamiseen. Niitä ei ole tarkoitettu erittäin kovien aineiden (esim. luu) leikkaamiseen.

Kokkiveitselle hyvä vaihtoehto on japanilaistyylinen Santuko -veitsi. Japanilaisveitsessä on sekä kiinalaisen että eurooppalaisen kokkiveitsen muotoilua ja ominaisuuksia. Veitsi on rakenteeltaan sirompi ja kahva on pienempi kuin kokkiveitsessä. Terä on suora tai vain hieman kaareva. Veitsi on monipuolinen. Uusin keksintö on tehdä veitsen reunaan ovaalihionta tai reikiä, joilla pyritään estämään leikattavan ruuan takertuminen veitseen kiinni leikatessa ja leikkaamisesta tulee helpompaa. Veitsi sopii erityisen hyvin wok-ruokien valmistukseen, mutta toimii erinomaisesti myös yleisveitsenä eurooppalaisia ruokia valmistettaessa. Tämä veitsi tuntuu sopivan myös Uroskokin tassuun erinomaisesti.

Veitsien hintahaitari on erittäin laaja. Kalleimmat taotut kokkiveitset maksavat useita satoja, jopa tuhansia euroja. Hyvän taotun veitsen saa noin sadalla eurolla. Meistetyt veitset ovat halvempia, hyvän veitsen saa muutamalla kympillä. Uroskokki on mieltynyt Victorinoxin veitsiin, joiden hinta/laatusuhde on erinomainen. Vaikkakin terät ovat meistettyjä, materiaali on erinomaisen hyvälaatuista ruostumatonta terästä, joka on helppo teroittaa ja pysyy kotikäytössä pitkään terävänä. Kahvojen materiaalina käytetty fibrox on hygieenistä ja todella miellyttävää käytössä sekä pitää hyvin märkänäkin. Veitsien ulkonäkö ei tietenkään vedä vertoja vaikka Wusthoffin upeille taotuille veitsille, joita toki Uroskokkikin on käynyt kaupassa kuolaamassa. En vain millään raaski maksaa veitsestä sataa euroa :-(

Lisää tarinaa veitsistä löydät mm. Polkkapossun ja Hannun sivuilta. Viisitähteä -sivustolla ammattikokit kertovat omista veitsivalinnoistaan.

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Lihaisat Cannelonit

Tämä on vähän erilainen tapa täyttää cannelloneja, kun perinteinen jauhelihakastike. Halusin täytteestä kiinteämmän ja lihaisemman. Lopputulos oli onnistunut, ainakin Uroskokin ruokakunnan mielestä.

Täyte
500 g naudan paistijauhelihaa
150 g pinaattia
1 dl korppujauhoja
2 dl maitoa
1 muna
2 tl basilikaa
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
mustapippuria myllystä
1 pkt Cannelloni makaroniputkia

Kastike

2 rkl oliiviöljyä
1 iso chilipalko hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
1 tlk tomaattimurskaa
1 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl vettä
2 rkl kasvisliemifondia
basilikaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 tlk vaaleita papuja tomaattiliemessä
kuorrutukseen juustoraastetta

Pane korppujauhot turpoamaan maitoon. Silppua kastikkeen ainekset ja laita öljy kuumenemaan kasariin. Kuullota sipulia ja chiliä hetki öljyssä, lisää tomaattimurska. Kuumenna kiehuvaksi, suurusta vesitilkkaan sekoitetulla vehnäjauholla. Mausta fondilla ja lisää mausteet. Anna hautua kannen alla hiljaisella tulella, kunnes olet täyttänyt cannellonit.

Sekoita täytteen ainekset turvonneisiin korppujauhoihin. Tee taikinasta sopivan notkeaa, jotta saat sen helposti pursotettua cannelloneihin. Täyttämisessä kaikki keinot ovat sallittuja, omasta mielestäni helpointa on laittaa taikina tukevaan muovipussiin. Leikkaa pussin kulma auki ja pursota taikina ohuena vanana putkiloihin. Laita täytetyt putket vierekkäin yhteen kerrokseen uunivuokaan tai kahteen. Älä laita putkia liian tiukkaan!

Kun putket on täytetty, lisää kastikkeeseen pavut ja sekoita. Levitä kastike kauhalla cannellonien päälle, varmista että kastiketta menee myös väleihin. Kuorruta lopuksi juustoraasteella. Paista 200-225 asteessa noin puoli tuntia, kunnes pinta on kauniin ruskea.

Chili-Scones

Perinteiset teeleivät saavat aivan uutta potkua, kun ne maustaa chilillä oman maun mukaan. Eri chililajit antavat aivan eri makuisia leipiä, aloita ensin varovaisesti miedommilla lajikkeilla :-)

Tuoreita chilipalkoja hienonnettuna maun mukaan (aloita ensin yhdellä)
4 dl kaurahiutaleita
5 - 6 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 rkl sokeria
4 tl leivinjauhetta
100 g voita tai margariinia sulatettuna
4 dl maitoa tai piimää

Hienonna chilit terävällä veitsellä leikkuulaudalla mahdollisimman pieneksi. Sekoita kuivat aineet ja chilit kulhossa. Nypi rasva kuivien aineiden joukkoon murumaiseksi. Lisää neste nopeasti taikinaa vaivaamatta. Taikina sitkistyy, jos sitä vaivaa liikaa. Taputtele taikina jauhotetuin käsin neljäksi litteäksi kakuksi pellille. Jaa leivät leivinpyörällä 4 osaan ja pistele haarukalla. Paista 250 asteisessa uunissa n. 12-15 min.

Katkarapuja ja nuudeleita

Tämä on erittäin helppo ja nopea peruswokki. Pikaruokaa sanan varsinaisessa merkityksessä.

2 rkl seesami- tai maapahkinäöljyä
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
parin sentin pätkä tuoretta inkivääriä hienonnettuna
165 ml kookosmaitoa (myydään pikkupurkissa)
3 rkl makeaa Thai-chilikastiketta
2 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
2 rkl osterikastiketta
1 pussi pakastettuja Kruunuvihanneksia (myös muut käyvät maun mukaan)
5 dl pakastettuja katkarapuja
nuudeleita

Keitä noin 2 l vettä nuudeleita varten ennen kuin aloitat tekemään kastiketta. Kuumenna öljy wokissa ja kuullosta valkosipulia ja inkivääriä hetki. Älä ruskista! Kaada kookosmaito ja maustekastikkeet. Keitä hetki kokoon ja lisää Kruunuvihannekset wokkiin. Laita nuudelit kiehuvaan veteen ja ota kattila pois liedeltä. Nuudelit kypsyvät yleensä 2-4 minuutissa, tarkista aika paketin kyljestä. Sekoita vihanneksia wokissa kunnes nuudelit on kypsiä. Kaada nuudeleista vesi pois. Lisää katkaravut wokkiin ja kuumenna, älä kuitenkaan keitä. Lisää nuudelit wokkiin, kun katkaravut on kuumia ja sekoita. Anna hautua hetki kannen alla ennen tarjoilua.

perjantai 18. tammikuuta 2008

Kebab Uroskokin tapaan

Kebab on kohtuullisen helppoa (kylläkin aikaa vievää) valmistaa itse. Kebabliha on tärkeää paistaa matalalla lämmöllä useita tunteja, jotta siitä tulee mehevää. Lisäksi taikinaa pitää vaivata noin puoli tuntia, jolloin kebabista tulee oikeanlaista tiivistä massaa. Muuten lopputuloksena on lähinnä lihamureketta.

Kebab-lihan raaka-aineet:
1,2 kg naudan vähärasvainen paistijauheliha (10% sopii hyvin)
2,5 rkl mustapippuria hienoksi jauhettuna
2,5 rkl Herbamare yrttisuola

Laita raaka-aineet kerroksittain yleiskoneen kulhoon. Vaivaa aineksia taikinakoukulla noin puoli tuntia aivan kuin tekisit pullataikinaa. Taikinaa tulee vaivata vähintään 20 minuuttia, muuten lopputulos on lihamureketta! Muotoile massasta halkaisijaltaan noin kymmensenttinen mahdollisimman tiivis lieriö alumiinifolion sisään. Paista uunissa noin 100 asteessa 4-5 tuntia. Voit käyttää myös lihalämpömittaria ja kypsentää kunnes sisälämpötila on noin 80 astetta. Anna vetäytyä ennen tarjoamista foliossa noin puoli tuntia. Leikkaa hyvin ohuita siivuja ja tarjoa pitaleivän ja salaatin sekä sopivien kastikeiden kanssa. Hyviä vaihtoehtoja on chilikastike, tsatsiki, valkosipulikastike yms. Chilikastikkeen kumppaniksi sopii hyvin ihan tavallinen maustamaton jogurtti.

Pitaleivät on myös helppo valmistaa itse. Tällä ohjeella tulee 10 pitaleipää, jotka eivät yhtään häpeä kaupan tuotteille.

Pitaleivät 10 kpl
5 dl vettä
30 g hiivaa
2-3 rkl öljyä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
n. 8 dl vehnäjauhoja

Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, öljy, sokeri ja suola. Alusta joukkoon jauhot. Jauhoja on sopivasti, kun taikina alkaa irtoamaan kulhon reunasta. Kohota taikina. Leivo 10 pyöreää, mahdollisimman ohutta leipää. Paista 250 asteessa noin 5 minuuttia. Leipä kohoaa taskulliseksi kun lämpötila on riittävän korkea.

Chilikastike kebabille
1-2 chilipalkoa maun ja tulisuuden mukaan
1 purkki tomaattimurskaa
1-2 valkosipulin kynttä
1 pieni sipuli
1-2 rkl öljyä
tomaattipyreetä mausteeksi
suolaa
pippuria
ripaus sokeria

Kuullota sipulit ja hienonnetut chilit öljyssä, älä kuitenkaan ruskista. Lisää tomaattimurska ja mausteet ja anna hautua hiljaisella lämmöllä vähintään puoli tuntia. Voit halutessasi vielä soseuttaa kastikkeen hienojakoisemmaksi tehosekoittimessa.

Tällainen reilun kilon satsi kebabbia kuluu Uroskokin poppoolta neljässä viidessä päivässä. Kebab säilyy hyvin tuon ajan jääkaapissa omassa foliossaan.

tiistai 15. tammikuuta 2008

Kattilat vaihtoon

Uroskokki on pitkään etsinyt tyyliin sopivia ja laadukkaita keittoastioita. Tavaratalojen ja markettien valikoima on pääosin tusinatavaraa. Tavoitteena on hankkia kerralla laadukkaat tuotteet, joiden kanssa vaativakin Uroskokki pärjää vuosia. Myös nykyaikaiset Teflon-pinnoitteet ovat alkaneet arveluttaa Uroskokkia. Teflon pinnoitteiden vaikutuksesta terveyteen ei ole saatu varmaa tietoa.

Vuodenvaihteessa löysin Wanhasta Kauppahallista Otrasen Pekalta inventaariomyynnistä Silit A Casa 1,3 l kattilan. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Silit pannuissa ja kattiloissa on lasikeraaminen Silargan®-pinnoite, pitäisi kestää korkeita lämpötiloja, naarmuuntumaton, nikkelivapaa, anti-bakteerinen, pesukoneen kestävä, lisäksi pannulla on 10 vuoden takuu. Silargan®-tuotteet ovat turvallisia käyttää eikä niistä irtoa kemikaaleja ja metalleja ruokaan.

Päätin hankkia pikkukattilalle kaveriksi isomman 2,6 litraisen, mutta Pekalta ei sellaista juuri nyt löytynyt. Surffailin netissä ja saksasta löytyy kolme verkkokauppaa, jotka myyvät Silitin tuotteita. Yksi niistä http://www.silit24.de/ myi A Casa -sarjaa ja toimittaa tuotteita myös Suomeen. Etsimäni kattila oli vielä tarjouksessa, niin pakkohan se oli tilata. Kattila tuli tänään ja sain sen rahtikuluineen selvästi halvemmalla kun paikalliselta kauppiaalta olisin saanut. Olen tyytyväinen :-)

Seuraavaksi olen ajatellut hankkia uuden wok-pannun. Suositelkaapa hyviä vaihtoehtoja.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Jauhelihapihvit Italialaisittain

Tämä perustuu alunperin Maku-lehdessä julkaistuun ohjeeseen. Muutin reseptiä kuitenkin vähän italialaistyylisemmäksi ja paremmin Uroskokin katraan makuun sopivaksi.

1 dl korppujauhoja
2 dl maitoa
400 g naudan jauhelihaa (vähärasvaista)
1 muna
2 tl kuivattua basilikaa
1 1/2 tl suolaa
2-3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
rouhittua mustapippuria myllystä

Kastike:
1/2 rkl öljyä
1-2 chilipalkoa maun mukaan
1 sipuli silputtuna
1-2 valkosipulin kynttä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl vettä
1 1/2 rkl kasvisliemifondia
1 rkl tomaattipyrettä
2 tl basilikaa
mustapippuria myllystä
ripaus sokeria
juustoraastetta

Pane korppujauhot turpoamaan maitoon. Valmista sillä aikaa kastike kun korppujauhot turpoavat. Kuumenna öljy kasarissa, lisää sipulit ja silputtu chili sekä kuullota hetken aikaa, älä kuitenkaan ruskista. Kaada sekaan tomaattimurska ja anna kiehahtaa. Sekoita vehnäjauhot veteen ja kaada seos sekoitellen kastikkeen joukkoon. Mausta kasvisliemifondyilla, basilikalla, pippurilla ja ripauksella sokeria. Anna hautua hiljalleen miedolla lämmöllä kunnes pihvit ovat valmiit.

Lisää jauheliha turvonneisiin korppujauhoihin. Sekoita taikinaan muna, hienonnettu valkosipuli sekä mausteet ja sekoita massa tasaiseksi. Muotoile taikinasta vedellä kostutetuin käsin kuusi pihviä ja nosta ne voideltuun reunalliseen uunivuokaan. Paista pihvejä 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Kaada kastike pihvien päälle ja kuorruta juustoraasteella. Kuorruta uunissa, kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Tarjoa pihvit keitetyn munapastan ja salaatin kera.

Kalaa ja katkarapuja kookoskastikkeessa

Nyt on Uroskokin ensimmäinen uudenvuodenlupaus täytetty; oma blogi on perustettu ja kaikille uroskokin oivalluksille on luotu arvoisensa paikka. Jatkossa koitan kirjoitella tänne ylös asioita ruoanlaitosta, moottoripyöristä, chileistä ynnä muista uroskokin sydäntä lähellä olevista asioista.

Tänään Uroskokki kaivoi wok-pannun esiin ja loihti helpon ja maistuvan kala-aterian.

400 g Pakastekalaa (esim. seitiä)
2 dl Katkarapuja
165 ml (pieni purkki) kookosmaitoa
1 tl kurkumaa
1 tl paprikajauhetta
1-2 rkl osterikastiketta
1 tl vähäsuolaista soijakastiketta
1 tl sitruunaruohotahnaa
valkopippuria maun mukaan

lisäkkeeksi jasmiiniriisiä keitettynä ja vaikkapa höyrytettyjä vihanneksia

Pilko pakastekala jäisenä terävällä puukolla kuutioiksi. Laita kuutiot kylmään wok-pannuun sekä mausta ne kurkumalla ja paprikajauheella. Lisää pannulle kookosmaito ja kuumenna pannu. Kypsytä kaloja hetki miedolla lämmöllä ja lisää osterikastike ja sitruunaruoho. Anna ruoan kiehua hiljalleen noin 8-10 minuuttia, lisää katkaravut, soijakastike ja ripaus valkopippuri myllystä. Kuumenna katkaravut ja tarjoa keitetyn jasmiiniriisin kera.