torstai 28. helmikuuta 2008

Uunikalaa monella tapaa

Jokainen ruoanlaitosta vähänkin kiinnostunut lienee laittanut ainakin kerran uunilohta. Jos et, niin nyt on ainakin korkea aika kokeilla. Uunilohesta saa maistuvaa monella tavalla ja eri reseptejä on helppo varioida. Lohen maustamiseen sopii hyvin mm. merisuola, pippuri, sitruunapippuri, lime- tai sitruunanmehu, piparjuuri, sipuli, valkosipuli, kerma, ranskankerma, juustot jne. Kala on hyvä maustaa ainakin pari tuntia ennen paistamista. Lohi lienee helpointa paistaa fileenä, josta on poistettu kylkiruodot filetillä. Lisäksi selkäruodot on hyvä nyppiä pois ruotopinseteillä.

Lohifile perunapedillä

1 kirjolohifile
500 g peruna/sipulisekoitusta pakasteena
2,5 dl kevytkermaa
suolaa
pippuria
sitruunapippuria

Mausta lohifile suolalla ja sitruunapippurilla. Huomaa, että sitruunapippurissakin on suolaa, älä lisää liikaa suolaa! Esikypsennä peruna/sipulisekoitusta mikrossa noin 10-15 minuuttia. Kaada esikypsennetyt peruna/sipulisuikaleet vuokaan ja mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla, sekoita ja kaada päälle kevytkerma. Laita päälle lohifile nahka ylöspäin. Laita uuniin 200 asteeseen noin 15-20 minuutiksi. Rullaa kalan nahka haarukalla pois ja ripottele pintaan hiukan sitruunapippuria. Laita ruoka vielä uuniin noin 10 minuutiksi, kunnes kala ja perunat ovat kypsiä.

keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Juniorin kauralastut

Hiihtolomalla on kivaa, kun voidaan kokata ja leipoa muksujen kanssa yhdessä. Juniori halusi leipoa tänään kauralastuja ja tulos suorastaan sulaa suussa.

Uroskokin juniorin suussa sulavat kauralastut

100 g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 dl kaurahiutaleita

Vaahdota yleiskoneessa voi ja sokeri. Lisää sekaan muna ja vatkaa seosta muutama minuutti, niin että myös muna vaahdottuu. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe kaurahiutaleisiin ja sekoita koko hoito taikinaan. Tee taikinasta 2-3 cm kakkareita uuninpelille ja paista 200 asteessa noin 5 minuuttia. Jätä pellille kakkareiden väliin reilusti tilaa, sillä uunissa ne leviävät jopa 10 cm levyisiksi lastuiksi.

maanantai 25. helmikuuta 2008

Lohipasta Aurajuustokastikkeessa

Uroskokin katraalla alkoi tänään hiihtoloma! Tosin hiihtämään ei pääse, kun maassa ei juurikaan ole lunta. Päätimme suosiolla jatkaa taannoin aloittamaamme remonttia, joten remonttiruokasarja saa tässä jatkoa.

Ainekset
500 g Tagliatelle pastaa
1-2 rkl Oliiviöljyä
1 Sipuli
2-3 kynttä Valkosipulia
2 dl Vettä
1 pkt Aurajuustoa
Mustapippuria myllystä
1 Lohifile
Suolaa
Sitruunapippuria

Mausta lohifile noin paria tuntia aikaisemmin suolalla ja sitruunapippurilla. Paista kala uunissa noin 200 asteessa 30 minuuttia. Valmista kastike sillä aikaa, kun kala kypsyy uunissa. Silppua sipuli hienoksi ja kuullota se kasarissa tilkassa oliiviöljyä. Lisää hienonnettu valkosipuli ja vesi. Kun vesi alkaa kiehumaan, lisää Aurajuusto ja hämmennä kunnes juusto on sulanut. Mausta rouhitulla pippurilla ja ripauksella suolaa. Keitä pasta runsaassa vedessä paketin ohjeen mukaan. Huuhtele pasta kuumalla vedellä ja lisää sekaan tilkka oliiviöljyä. Sekoita pasta ja kaada aurajuustokastike pastan päälle. Jaa pasta lautasille ja laita annoksien päälle pari lohisiivua. Tarjoa lisäkkeenä salattia.

maanantai 18. helmikuuta 2008

Pullakahveen paikka!

Ajattelin juhlistaa tänään 1000 kävijän ylittymistä ihan pullakahveella. Uroskokin vaimo leipoi viikonloppuna mansikka-vaniljapullia, mitkä vievät ihan kielen mennessään.

Uroskokin oivalluksia on parhaana päivänä käynyt lukemassa lähes 90 eri kävijää. Keskimäärin sivustolla vierailee päivittäin noin 30 eri kävijää, mistä tietysti suuri kiitos teille kaikille!

lauantai 16. helmikuuta 2008

Broileria mangokastikkeessa

Löysin jääkaapista purkinpohjan kebab-kastikkeessa käyttämääni turkkilaista jogurttia. Kaapista löytyi lisäksi hunajamarinoitua broiskua, säilyketölkillinen mangopaloja ja vielä purkinloppu punaista currytahnaa. Näistä syntyy herkullinen soosi wokkipannussa. Soosia varten tarvitaan suunnilleen tämmöiset ainekset:

1 rkl maapähkinäöljyä
1 sipuli kuutioituna
3 rkl currytahnaa tai (3 tl currymaustetta)
3 valkosipulin kynttä
400 g hunajamarinoituja broilerin suikaleita
1 pieni tölkki mangopaloja pieneksi hienonnettuna
1-2 tl makeaa chilikastiketta
2 rkl kanaliemi fondia
n 2 dl turkilaista jogurttia
tilkka vettä tarvittaessa

lisäkkeeksi pitkäjyväistä riisiä

Kuumenna öljy wokissa ja kuullota sipuli. Lisää currytahna ja broilerit. Paista broilerit kauniin ruskeiksi, lisää valkosipuli ja pieneksi paloitellut mangot. Lisää kanafondi ja tarvittaessa tilkka vettä. Keitä hetki kokoon ja lisää jugurtti. Kuumenna ja tarjoa riisin kanssa.

Jogurtti sopii hyvin wok-ruokiin kookosmaidon asemesta ja toimii mielestäni erityisen hyvin tulisen curryn kanssa. Turkkilainen jogurtti sopii ruoanlaittoon, sillä se kestää myös keittämistä. Tavallinen maustamaton jogurtti saattaa juoksettua pannulla ja ruoasta ei tule esteettisesti parasta mahdollista.

torstai 14. helmikuuta 2008

Broileria persikkapedillä

Remontti etenee ja ensimmäinen huone alkaa olla viimeistelyä vaille valmis. Broilerista saa nopeaa remonttiruokaa, joka maistuu myös talkooväelle hyvällä ruokahalulla. Tämä on todella helppoa ja nopea valmistaa ja syötävää riittää suurempaakin nälkään. Uroskokin ruokakunta suosittelee lämpimästi!

4 broilerin maustamatonta koipireisipalaa
1 rkl öljyä
1 tl paprikaa
1 tl suolaa
1 tl rosmariinia
1,5-2 dl pitkäjyväistä riisiä
5 dl kanalientä (kuutiosta tai fondista)
1 purkki persikanpuolikkaita
persiljaa

Sekoita mausteet öljyyn ja marinoi broilerit esim. suljetussa muovipussissa. Lopputuloksesta tulee maukkaampi, kun annat broilereiden maustua yön yli. Voit käyttää myös valmiiksi maustettuja koipia mikäli et jaksa läträtä marinaadin kanssa. Voit hieroa rosmariinia ja paprikaa myös valmiiksi maustettujen koipien pintaan, niin lopputulos saattaa olla maukkaampi.

Kuutioi tai siivuta persikat uunivuoan pohjalle ja hienonna päälle persiljaa. Levitä päälle riisi ja nosta päälle broilerinpalat. Lisää kanaliemi ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin 1 tunti tai kunnes broilerit ovat ruskistuneet ja kypsyneet mehukkaiksi.

maanantai 11. helmikuuta 2008

Remonttiruokaa

Uroskokin aika on mennyt viime päivinä remonttihommien parissa. Olemme maalanneet ja tapetoineet Uroskokin tyttärelle uutta huonetta. Remonttihommien ohessa on toki kokattu, mutta bloggaaminen on valitettavasti jäänyt vähemmälle. Remonttiprojekti vie ottaa oman aikansa ja kokkaamisen painopiste siirtyy väkisin nopean arkiruoan puolelle. Wokkipannulla syntyy remontinkin keskellä maukasta suuhun pantavaa nopeasti.

Porsasta kookokastikkeessa

400 ml (1 tlk) kookosmaitoa
2-3 rkl punaista currytahnaa
300 g porsaan filettä suikaleina
1 pussi Thai-wokkivihanneksia pakasteena
2 rkl kalakastiketta
2 rkl ruokosokeria

Lisäkkeeksi pitkäjyväistä riisiä.

Laita riisi kiehumaan paketin ohjeiden mukaisesti. Sekoita kookosmaito ja kaada purkista puolet pannulle. Lisää currytahna ja keitä soosia kasaan hetken aikaa. Lisää porsaansuikaleet ja hauduta kannen alla kypsäksi. Lisää loput kookosmaidosta, vihannekset, sokeri ja kalakastike. Kiehauta vielä 5-7 minuuttia, niin että vihannekset ovat sopivan rapsakoita.

maanantai 4. helmikuuta 2008

Chilit kasvavat

Chilintaimet ovat saaneet viikossa mukavasti mittaa lisää. Lisäksi osa siemenistä on itänyt vasta nyt. Eri lajien itämisaika vaihtelee ja siemenien kanssa kannattaa olla kärsivällinen.

Chilit kasvavat yhä kylpyhuoneen lämpimällä lattialla loisteputken valossa. Valo on päällä noin 12 h vuorokaudessa ja sijoitettu muutaman sentin päähän taimista. Pikkuchilit tuntuvat viihtyvän hyvin näissä olosuhteissa. On tärkeää huolehtia riittävästä kosteudesta. Suihkuttelen taimia aamuin illoin sumupullolla. Seuraavaksi olisi tarkoitus erotella taimet omiin ruukkuihinsa, kun mittaa tulee vielä hiukan lisää. Jos ne pääsevät kasvamaan liikaa, juurten sotkeutuminen tekee operaatiosta hankalamman.

sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Laskiaisrokka

Meillä on perinteenä keittää joulukinkun potkasta hernesoppa laskiaissunnuntaiksi. Pakastin potkan heti, kun kinkku oli saatu kypsänä uunista ulos. Näin se säilyy mehevämpänä rokkaa varten kun sitä ei kuivata kinkkulautasella joulunpyhien yli. Hernerokan resepti lienee kaikille tuttu, mutta laitan sen vielä muistinvirkistykseksi tähän.

500 g kuivattuja herneitä
2 l vettä
1 kypsä joulukinkun potka
1 hienoksi silputtu sipuli
suolaa
meiramia

Puhdista herneistä roskat ja liota niitä noin vuorokausi vedessä. Toiset keittävät sopan suoraan liotusveteen, mutta minulla on tapana vaihtaa vesi. Lisää kiehuvaan veteen silputtu sipuli, ruokalusikallinen suolaa ja jäinen potka pakkasesta. Keitä noin puoli tuntia ja nosta potka reikäkauhalla lautaselle jäähtymään. Voit jättää potkan luut soppaan makua antamaan. Jatka herneiden keittämistä miedolla lämmöllä kannen alla vielä pari tuntia. Jos soppa sakenee liikaa, lisää tilkka vettä. Lisää pilkotut potkan lihat soppaan ja mausta meiramilla.

perjantai 1. helmikuuta 2008

Parempi Bolognese

Bolognese-kastike tulee tehtyä yleensä liian kovalla kiireellä, kun katras huutaa ruokaa raskaan työpäivän jälkeen. Hyvä kun jauhelihan ja tomaatin sekaan ehtii sipulin silppuamaan kun kattilaa jo viedään liedeltä. Kastikkeesta tulee maukkaampaa jos se saa rauhassa hautua hellalla. Vielä kun kaastikkeeseen lisää hiukan porkkanaa, palsternakkaa ja selleriä, arkisesta tomaattikastikkeesta kehkeytyy juhla-ateria arjen keskelle. Juurekset kannattaa pilkkoa pieneksi tai raastaa. Myös valmiit pakasteena saatavat kasvissuikaleet sopivat hyvin kastikkeeseen makua antamaan.


2 rkl oliiviöljyä
400 g vähärasvaista naudan jauhelihaa
1 pieni sipuli
3-5 valkosipulin kynttä maun mukaan
1 tölkki tomaattimurskaa
250 g pussi kasvissuikaleita (peruna, porkkana, palsternakka, purjo, selleri, sipuli)
2 lihaliemikuutiota
1 laakerinlehti
2 rkl pizzamaustetta
mustapippuria
vettä

Ruskista jauheliha kevyesti kasarissa. Lisää sipuli ja valkosipuli ja kuullota hetki, älä kuitenkaan ruskista. Lisää tomaattimurska, kasvissuikaleet, mausteet ja lihaliemikuutiot sekä vettä niin, että liha ja kasvissuikaleet peittyvät. Anna hautua mielellään vähintään puoli tuntia, maku paranee mitä pidempään jaksat soosia haudutella. Kypsennysaikaa voit lyhentää esikypsyttämällä kasviksia mikrossa. Tarkista ennen tarjoamista maku, lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa. Tarjoa tuoreen vastakeitetyn pastan ja raastetun parmesaanin kanssa. Bon appetit!