sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Chili-Scones

Perinteiset teeleivät saavat aivan uutta potkua, kun ne maustaa chilillä oman maun mukaan. Eri chililajit antavat aivan eri makuisia leipiä, aloita ensin varovaisesti miedommilla lajikkeilla :-)

Tuoreita chilipalkoja hienonnettuna maun mukaan (aloita ensin yhdellä)
4 dl kaurahiutaleita
5 - 6 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 rkl sokeria
4 tl leivinjauhetta
100 g voita tai margariinia sulatettuna
4 dl maitoa tai piimää

Hienonna chilit terävällä veitsellä leikkuulaudalla mahdollisimman pieneksi. Sekoita kuivat aineet ja chilit kulhossa. Nypi rasva kuivien aineiden joukkoon murumaiseksi. Lisää neste nopeasti taikinaa vaivaamatta. Taikina sitkistyy, jos sitä vaivaa liikaa. Taputtele taikina jauhotetuin käsin neljäksi litteäksi kakuksi pellille. Jaa leivät leivinpyörällä 4 osaan ja pistele haarukalla. Paista 250 asteisessa uunissa n. 12-15 min.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella jännä ajatus, tulee varmasti testaukseen miun keittiössäni. Olen chiliä nähnyt leipäresepteissä, mutta hiivataikinaa tulee tehtyä niin harvoin, että kynnys sillä leikkimiseen on korkea. Että kiitoksia tästä ideasta, on chili kuitenkin erinomainen mauste.

Eksyin sivuillesi Pastanjauhannan kommenttiosiosta, ja näyttää mainiolta: tulen varmasti useamminkin lueskelemaan.

~PaulaT

Uroskokki kirjoitti...

Et varmasti tule pettymään. Meillä kaikki tykkää noista ihan hullun tavalla. Kannattaa myös kokeilla erilaisilla chileillä.

Tervetuloa vaan tutkailemaan Uroskokin oivalluksia jatkossakin ja kerro myös kavereille :-)